SlideShare a Scribd company logo
1 of 17
Download to read offline
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa
Johtamisen RAI-webinaari 27.10.2021
Kristiina Matikainen
Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
SAS-palvelu
Ikääntyneiden ostopalvelut-yksikkö
Kuntalaki 410/2015.
• Järjestäjän vastuulla on määritellä palvelujen määrä ja laatu,
sekä se miten palvelut järjestetään eli kunnan omana
tuotantona vaiko ulkoistettuna palveluna.
• Kunta on myös vastuussa alueellaan sijaitsevien yksiköiden
toiminnan valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan
käyttämisestä.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 2
Monituottajuus
• Yksityiset palveluntuottajat ovat kiinteä osa kunnan
palvelutuotantorakennetta.
• Toimijoiden välinen yhteistyö ja liittäminen osaksi kokonaisuuden
johtamista palvelut muodostavat kuntalaisen kannalta toimivan
kokonaisuuden.
• Vuoropuhelu ja yhteistyö toiminnan kaikilla tasoilla
• Monituottajamallissa on hallittava sopimuksella laajaa
palveluntuottajakenttää.
(Junnila & Fredriksson 2012, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 3
Strateginen johtaminen
• Strategisessa johtamisessa huomioidaan toimintaympäristön
mahdollisuudet ja rajoitteet, markkinat, sisäiset vahvuudet ja
heikkoudet sekä organisaation missio. Strategia ohjaa reagoimaan
odottamattomiin tilanteisiin sekä muuttuvien olosuhteiden hallintaan.
• Sosiaali- ja terveyspalveluissa toiminnan arviointi on keskeinen osa
strategista johtamista. Arvioinnin painopiste on toiminnan
tehokkuudessa, tuottavuudessa ja vaikuttavuudessa. Työn ja toiminnan
tuloksellisuuden arviointi nähdään mahdollisuuksina kehittää ja
kehittyä. (Huotari 2009)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 4
Ulkoisen toimittajaverkoston johtaminen
• Tilaajalla tulee olla hyvä näkyvyys palvelutuotantoketjuun
seuranta ja mittaaminen
• Palvelujohtaminen sopimuksella
selkeää vastuunjaon määrittely
hankitun palvelun vaikuttavuuden seuranta
sopimuksessa palveluntuottajille asetettuja kannustimia.
• Sopimus ja palvelukuvaus, jossa kuvataan palvelun
ydinsisältö, ovat palvelujohtamisen ja riskien hallinnan
työkalut ulkoistetuissa palveluissa.
Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018,Taponen 2018, Pajarinen 2001
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 5
Julkinen hankinta
• Julkista hankintaa ohjaa hankkijaorganisaation strategia, palvelustrategia,
hankintastrategia, konserniohjeet ja hankintaohjeet sekä myös poliittiset
periaatepäätökset.
• Julkisella hankinnalla ja kilpailutusprosessilla on myös vastuu
kokonaistaloudellisen vaihtoehdon lisäksi taata rehellisyys ja
oikeudenmukaisuus yhteisten varojen käytössä
• Sosiaali- ja terveyspalveluissa markkinaosapuolina ovat asiakas,
rahoittaja ja palveluntuottaja
(Nieminen 2016; Taponen 2018,Pekurinen 2007)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 6
Sopimusohjaus
• Sopimusohjaus kuuluu kunnan toiminnan
ohjausinstrumentteihin.
keskeinen johtamisen väline
toimeenpannaan kuntastrategian mukaisia tavoitteita ja
arvoja sekä hyvän hallinnan ja hallinnon määräyksiä.
luo edellytykset sopimusten operatiiviselle johtamiselle.
• Prosessi, joka varmistaa kaikkien sopimusosapuolien
vastuunkannon täyttääkseen asetetut operatiiviset
tavoitteet ja asetetut strategiset liiketoiminnalliset
päämäärät
(Sorvettula 2019, Taponen 2018)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 7
• Palvelujen tilaajan on pystyttävä koko sopimuskauden ajan
vaikuttamaan palvelutuotannon sisältöön, laatuun ja
palvelutuotannon lopputulokseen.
• Kannustimet palvelun kehittämiselle
• Palvelutuotantoketjun seuraaminen sopimusperusteisilla
mittareilla
• Tuottajakentän hallinta sopimuksen avulla edellyttää
strategista otetta sekä yhteistyö- ja kumppanuussuhteiden
kehittämistä
(van Weele 2014, Taponen 2018, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 8
Jatkuva arviointi
• Olennainen osa julkista johtamista.
• Palvelujen laatu korostuu ja on kyettävä arvioimaan
toiminnan tuloksellisuutta systemaattisesti ja
kokonaisvaltaisesti.
• Strateginen kumppanuus korostaa tilaajan roolia
koordinoijana ja strategisen suunnan näyttäjänä.
• Ulkoisia resursseja ei voi hallita kontrollilla tai jatkuvalla
valvonnalla.
• Hyvä kumppanuus on osa toimivaa valvontaa.
(Pajarinen 2001, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018)
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 9
Palvelujen hankinta
• Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnan painopiste on
vahvasti sopimusohjauksessa
• Palveluostoissa tilaaja määrittää vaadittavat tulokset,
määrittää mahdolliset kannustimet sekä valvoo
tavoitteiden toteutumista.
• Hankintaa tehdessä ja palvelukuvausta kirjoittaessa on
tarkkaan mietittävä, miten laatua tulisi evaluoida juuri
hankittavan palvelun kohdalla.
• Miten seuranta ja mittaus käytännössä on
toteutettavissa.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 10
Case Helsinki
• Palvelukuvausta valmistelu
Mitä on laatu tässä palvelussa?
miten laatua tulisi evaluoida?
• Laatua voidaan mitata ja arvioida vasta, kun on ensin
tunnistettu sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden näkökulmasta
tärkeät ominaisuudet ja määritelty niille tavoitearvot.
• Hoivapalvelun laatua koko sopimuskauden ajan.
• Sopimusohjauksellisesti tämä tarkoittaa painopisteen
siirtymistä tilaajan reaktiivisesta valvonnasta kohti
palveluntuottajien proaktiiviseen palvelujen kehittämiseen.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 11
Laatua hankkimassa
• Laadun huomioon ottaminen kilpailuttamisessa edellyttää
palvelun sisällön tuntemusta hyvää tuotteistamista ja
laatutekijöiden tunnistamista, jotta laatuvaatimukset
pystytään kuvaamaan mahdollisimman tarkasti
• Palveluostoissa tilaaja määrittää vaadittavat tulokset,
määrittää mahdolliset kannustimet sekä valvoo tavoitteiden
toteutumista
• Asiakaskokemuksen ja palvelun laadun elementtejä etsittiin
työpajoissa palveluntuottajille, vanhusjärjestöille ja
kuntalaisille
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 12
Laatutekijöiden painottaminen
• Hankintajärjestykseen vaikuttaviksi tekijöiksi nostettiin
laatutekijät 60% ja hinnan vaikutus määriteltiin 40%.
• laadun osatekijöiksi nostettiin
vakituinen henkilöstö (20%)
kaksi RAI-indikaattoria, yhteensä 40%.
• Tuottaja vaikuttaa omalla toiminnallaan ja palvelun laadun
kehittämisellä sopimuskaudella sijoittumiseensa
hankintajärjestyksessä ja näin taloudellisen tuloksen
saavuttamiseensa.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 13
Ulkoistetut palvelut ja RAI
• Oltava näkymä koko sopimuskauden aikaiseen sopimusohjaukseen ja
ulkoistettujen palvelujen johtamiseen.
• Strategisella johtamisella, sopimusohjauksen kautta, palveluhankinnalle
pystytään asettamaan tavoitteita ja kannustimia palveluntuottajien
proaktiiviseen palvelun laadun kehittämiseen koko sopimuskauden ajan ja
johtamaan tuottajia tilaajan strategisten tavoitteiden suuntaan.
• tilaajalta säännöllistä palvelutason arviointia ja seurantaa koko
hankintakauden ajan.
• RAI-instrumentti on muodostunut palvelujen hankinnassa sekä koko
sopimuskauden aikaisessa strategisessa johtamisessa ja
sopimusohjauksessa arviointityökaluksi, joka antaa tarvittavaa tietoa
toteutuneesta työn laadusta ja toimii ohjausinstrumenttina palvelun laadun
kehittämisessä.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 14
Sopimuskauden aikana
• Hankittavan palvelun toteuttamisneuvottelut vuosittain. Tuottajien
yksikkökohtaiset RAI-tulokset tuottavat tilaajalle strategiseen johtamiseen
tarvittavan tiedon toiminnasta ja tehdystä laatutyöstä.
• Valvonta kohdentuu sopimusvalvontaan ja puitesopimuksen palvelukuvauksen
laatutekijöiden toteutumisen seurantaan sekä toiminnan lainmukaisuuden
valvontaan.
• Osana valvontatyötä tarkastetaan hoivakodin tilanne suhteessa Helsingin
kaupungin ikääntyneiden palveluille asetettuihin RAI-tavoitteisiin sekä
suhteessa muihin hoivakoteihin ja valtakunnalliseen keskiarvoon. Yksikköjen
RAI-vertailukehittämisen tuloksia seurataan, analysoidaan sekä käydään
ohjatusti läpi myös yksikkökäynneillä.
• Asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmissa tulee näkyä RAI-instrumentti
tavoitteiden asettelussa sekä arvioinneissa.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 15
• RAI-järjestelmä antaa yhteisen mittarin tilaajalle ja tuottajalle
Laadun arviointi yhteisillä käsitteillä
• RAI-järjestelmä vertailukehittäminen eri palvelujen järjestämisen
malleissa
• RAI-järjestelmä on muodostunut palvelujen hankinnassa sekä koko
sopimuskauden aikaisessa strategisessa johtamisessa ja
sopimusohjauksessa arviointityökaluksi
antaa tarvittavaa tietoa toteutuneesta työn laadusta
toimii ohjausinstrumenttina palvelun laadun kehittämisessä.
27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 16
17

More Related Content

What's hot

RAI-esittely
RAI-esittelyRAI-esittely
RAI-esittelyTHL
 
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?THL
 
Kommenttipuheenvuoro
KommenttipuheenvuoroKommenttipuheenvuoro
KommenttipuheenvuoroTHL
 
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...THL
 
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukena
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukenaRAI-tieto strategisen päätöksenteon tukena
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukenaTHL
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäTHL
 
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi Ranta
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi RantaRAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi Ranta
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi RantaTHL
 
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020THL
 
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoiskuMikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoiskuTHL
 
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...THL
 
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutieto
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutietoRauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutieto
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutietoTHL
 
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni Laurila
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni LaurilaYhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni Laurila
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni LaurilaTHL
 
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaan
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaanEeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaan
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaanTHL
 
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihin
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihinPalveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihin
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihinTHL
 
Pirkko Hakkarainen: Digitalisaatio
Pirkko Hakkarainen: DigitalisaatioPirkko Hakkarainen: Digitalisaatio
Pirkko Hakkarainen: DigitalisaatioTHL
 
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysi
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysiLoppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysi
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysiSitra / Hyvinvointi
 
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja Kuunsalo
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja KuunsaloKokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja Kuunsalo
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja KuunsaloTHL
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäTHL
 

What's hot (18)

RAI-esittely
RAI-esittelyRAI-esittely
RAI-esittely
 
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
 
Kommenttipuheenvuoro
KommenttipuheenvuoroKommenttipuheenvuoro
Kommenttipuheenvuoro
 
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...
Askeleet RAI-arvioinnista asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan - Tiina Pa...
 
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukena
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukenaRAI-tieto strategisen päätöksenteon tukena
RAI-tieto strategisen päätöksenteon tukena
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
 
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi Ranta
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi RantaRAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi Ranta
RAI-tiedolla asiakkaan tarpeista suunnitelmaan, Outi Ranta
 
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020
Myötätuulessa kohti RAIn laajaa käyttöä - Seija Meripaasi 8.12.2020
 
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoiskuMikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
 
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...
Lähtoselvityksestä kohteeseen - Vantaan RAI-matkakertomus - Minna Lahnalampi-...
 
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutieto
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutietoRauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutieto
Rauha Heikkilä: Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen & RAI-vertailutieto
 
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni Laurila
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni LaurilaYhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni Laurila
Yhteisella RAI-matkalla Etelä-Pohjanmaalla - Anneli Saarinen & Jenni Laurila
 
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaan
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaanEeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaan
Eeva Päivärinta: Palvelu- ja hoitosuunnitelmasta asiakassuunnitelmaan
 
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihin
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihinPalveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihin
Palveluohjauksella asiakaslähtöisiin palveluihin
 
Pirkko Hakkarainen: Digitalisaatio
Pirkko Hakkarainen: DigitalisaatioPirkko Hakkarainen: Digitalisaatio
Pirkko Hakkarainen: Digitalisaatio
 
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysi
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysiLoppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysi
Loppuraportti: ODA-hankkeen kustannus-hyötyanalyysi
 
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja Kuunsalo
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja KuunsaloKokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja Kuunsalo
Kokemuksia sosiaalisen tilanteen arvioinnista RAISA-välineellä, Katja Kuunsalo
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
 

Similar to RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikainen, RAI-webinaari 27.10.2021

tujula_esitys_PP16
tujula_esitys_PP16tujula_esitys_PP16
tujula_esitys_PP16Juha Tujula
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTilastokeskus
 
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriJulkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriLeila Kaunisharju
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTilastokeskus
 
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teema
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teemaToimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teema
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teemaMatti Leskinen
 
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016DigitalHelsinki
 
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleMaakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiOulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiPalveluseteli-hanke
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 

Similar to RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikainen, RAI-webinaari 27.10.2021 (20)

Maakuntien ICT-palvelukeskusyhtiö Vimana Oy
Maakuntien ICT-palvelukeskusyhtiö Vimana OyMaakuntien ICT-palvelukeskusyhtiö Vimana Oy
Maakuntien ICT-palvelukeskusyhtiö Vimana Oy
 
Rannisto pasi heikki-12062012
Rannisto pasi heikki-12062012Rannisto pasi heikki-12062012
Rannisto pasi heikki-12062012
 
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelma
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelmaSote- ja maakuntadigin muutosohjelma
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelma
 
tujula_esitys_PP16
tujula_esitys_PP16tujula_esitys_PP16
tujula_esitys_PP16
 
Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen
Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanenKuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen
Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
 
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriJulkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
 
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teema
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teemaToimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teema
Toimintasuunnitelma 2011 strategiakartta ja teema
 
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnitteluMaakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
 
Kansallisen palvelukeskuksen palvelutarjooma ja tiekartta
Kansallisen palvelukeskuksen palvelutarjooma ja tiekarttaKansallisen palvelukeskuksen palvelutarjooma ja tiekartta
Kansallisen palvelukeskuksen palvelutarjooma ja tiekartta
 
Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21
 
Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukseltaOta aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
 
Luvat ja valvonta -kärkihanke
Luvat ja valvonta -kärkihankeLuvat ja valvonta -kärkihanke
Luvat ja valvonta -kärkihanke
 
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuos...
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
 
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleMaakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
 
Marjukka Saarijärvi: SADe-palveluilla tuloksellisuutta valtiohallintoon
Marjukka Saarijärvi: SADe-palveluilla tuloksellisuutta valtiohallintoonMarjukka Saarijärvi: SADe-palveluilla tuloksellisuutta valtiohallintoon
Marjukka Saarijärvi: SADe-palveluilla tuloksellisuutta valtiohallintoon
 
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiOulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 

More from THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

More from THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikainen, RAI-webinaari 27.10.2021

  • 1. RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa Johtamisen RAI-webinaari 27.10.2021 Kristiina Matikainen Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala SAS-palvelu Ikääntyneiden ostopalvelut-yksikkö
  • 2. Kuntalaki 410/2015. • Järjestäjän vastuulla on määritellä palvelujen määrä ja laatu, sekä se miten palvelut järjestetään eli kunnan omana tuotantona vaiko ulkoistettuna palveluna. • Kunta on myös vastuussa alueellaan sijaitsevien yksiköiden toiminnan valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 2
  • 3. Monituottajuus • Yksityiset palveluntuottajat ovat kiinteä osa kunnan palvelutuotantorakennetta. • Toimijoiden välinen yhteistyö ja liittäminen osaksi kokonaisuuden johtamista palvelut muodostavat kuntalaisen kannalta toimivan kokonaisuuden. • Vuoropuhelu ja yhteistyö toiminnan kaikilla tasoilla • Monituottajamallissa on hallittava sopimuksella laajaa palveluntuottajakenttää. (Junnila & Fredriksson 2012, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 3
  • 4. Strateginen johtaminen • Strategisessa johtamisessa huomioidaan toimintaympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet, markkinat, sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä organisaation missio. Strategia ohjaa reagoimaan odottamattomiin tilanteisiin sekä muuttuvien olosuhteiden hallintaan. • Sosiaali- ja terveyspalveluissa toiminnan arviointi on keskeinen osa strategista johtamista. Arvioinnin painopiste on toiminnan tehokkuudessa, tuottavuudessa ja vaikuttavuudessa. Työn ja toiminnan tuloksellisuuden arviointi nähdään mahdollisuuksina kehittää ja kehittyä. (Huotari 2009) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 4
  • 5. Ulkoisen toimittajaverkoston johtaminen • Tilaajalla tulee olla hyvä näkyvyys palvelutuotantoketjuun seuranta ja mittaaminen • Palvelujohtaminen sopimuksella selkeää vastuunjaon määrittely hankitun palvelun vaikuttavuuden seuranta sopimuksessa palveluntuottajille asetettuja kannustimia. • Sopimus ja palvelukuvaus, jossa kuvataan palvelun ydinsisältö, ovat palvelujohtamisen ja riskien hallinnan työkalut ulkoistetuissa palveluissa. Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018,Taponen 2018, Pajarinen 2001 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 5
  • 6. Julkinen hankinta • Julkista hankintaa ohjaa hankkijaorganisaation strategia, palvelustrategia, hankintastrategia, konserniohjeet ja hankintaohjeet sekä myös poliittiset periaatepäätökset. • Julkisella hankinnalla ja kilpailutusprosessilla on myös vastuu kokonaistaloudellisen vaihtoehdon lisäksi taata rehellisyys ja oikeudenmukaisuus yhteisten varojen käytössä • Sosiaali- ja terveyspalveluissa markkinaosapuolina ovat asiakas, rahoittaja ja palveluntuottaja (Nieminen 2016; Taponen 2018,Pekurinen 2007) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 6
  • 7. Sopimusohjaus • Sopimusohjaus kuuluu kunnan toiminnan ohjausinstrumentteihin. keskeinen johtamisen väline toimeenpannaan kuntastrategian mukaisia tavoitteita ja arvoja sekä hyvän hallinnan ja hallinnon määräyksiä. luo edellytykset sopimusten operatiiviselle johtamiselle. • Prosessi, joka varmistaa kaikkien sopimusosapuolien vastuunkannon täyttääkseen asetetut operatiiviset tavoitteet ja asetetut strategiset liiketoiminnalliset päämäärät (Sorvettula 2019, Taponen 2018) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 7
  • 8. • Palvelujen tilaajan on pystyttävä koko sopimuskauden ajan vaikuttamaan palvelutuotannon sisältöön, laatuun ja palvelutuotannon lopputulokseen. • Kannustimet palvelun kehittämiselle • Palvelutuotantoketjun seuraaminen sopimusperusteisilla mittareilla • Tuottajakentän hallinta sopimuksen avulla edellyttää strategista otetta sekä yhteistyö- ja kumppanuussuhteiden kehittämistä (van Weele 2014, Taponen 2018, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 8
  • 9. Jatkuva arviointi • Olennainen osa julkista johtamista. • Palvelujen laatu korostuu ja on kyettävä arvioimaan toiminnan tuloksellisuutta systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti. • Strateginen kumppanuus korostaa tilaajan roolia koordinoijana ja strategisen suunnan näyttäjänä. • Ulkoisia resursseja ei voi hallita kontrollilla tai jatkuvalla valvonnalla. • Hyvä kumppanuus on osa toimivaa valvontaa. (Pajarinen 2001, Iloranta & Pajunen-Muhonen 2018) 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 9
  • 10. Palvelujen hankinta • Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnan painopiste on vahvasti sopimusohjauksessa • Palveluostoissa tilaaja määrittää vaadittavat tulokset, määrittää mahdolliset kannustimet sekä valvoo tavoitteiden toteutumista. • Hankintaa tehdessä ja palvelukuvausta kirjoittaessa on tarkkaan mietittävä, miten laatua tulisi evaluoida juuri hankittavan palvelun kohdalla. • Miten seuranta ja mittaus käytännössä on toteutettavissa. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 10
  • 11. Case Helsinki • Palvelukuvausta valmistelu Mitä on laatu tässä palvelussa? miten laatua tulisi evaluoida? • Laatua voidaan mitata ja arvioida vasta, kun on ensin tunnistettu sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden näkökulmasta tärkeät ominaisuudet ja määritelty niille tavoitearvot. • Hoivapalvelun laatua koko sopimuskauden ajan. • Sopimusohjauksellisesti tämä tarkoittaa painopisteen siirtymistä tilaajan reaktiivisesta valvonnasta kohti palveluntuottajien proaktiiviseen palvelujen kehittämiseen. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 11
  • 12. Laatua hankkimassa • Laadun huomioon ottaminen kilpailuttamisessa edellyttää palvelun sisällön tuntemusta hyvää tuotteistamista ja laatutekijöiden tunnistamista, jotta laatuvaatimukset pystytään kuvaamaan mahdollisimman tarkasti • Palveluostoissa tilaaja määrittää vaadittavat tulokset, määrittää mahdolliset kannustimet sekä valvoo tavoitteiden toteutumista • Asiakaskokemuksen ja palvelun laadun elementtejä etsittiin työpajoissa palveluntuottajille, vanhusjärjestöille ja kuntalaisille 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 12
  • 13. Laatutekijöiden painottaminen • Hankintajärjestykseen vaikuttaviksi tekijöiksi nostettiin laatutekijät 60% ja hinnan vaikutus määriteltiin 40%. • laadun osatekijöiksi nostettiin vakituinen henkilöstö (20%) kaksi RAI-indikaattoria, yhteensä 40%. • Tuottaja vaikuttaa omalla toiminnallaan ja palvelun laadun kehittämisellä sopimuskaudella sijoittumiseensa hankintajärjestyksessä ja näin taloudellisen tuloksen saavuttamiseensa. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 13
  • 14. Ulkoistetut palvelut ja RAI • Oltava näkymä koko sopimuskauden aikaiseen sopimusohjaukseen ja ulkoistettujen palvelujen johtamiseen. • Strategisella johtamisella, sopimusohjauksen kautta, palveluhankinnalle pystytään asettamaan tavoitteita ja kannustimia palveluntuottajien proaktiiviseen palvelun laadun kehittämiseen koko sopimuskauden ajan ja johtamaan tuottajia tilaajan strategisten tavoitteiden suuntaan. • tilaajalta säännöllistä palvelutason arviointia ja seurantaa koko hankintakauden ajan. • RAI-instrumentti on muodostunut palvelujen hankinnassa sekä koko sopimuskauden aikaisessa strategisessa johtamisessa ja sopimusohjauksessa arviointityökaluksi, joka antaa tarvittavaa tietoa toteutuneesta työn laadusta ja toimii ohjausinstrumenttina palvelun laadun kehittämisessä. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 14
  • 15. Sopimuskauden aikana • Hankittavan palvelun toteuttamisneuvottelut vuosittain. Tuottajien yksikkökohtaiset RAI-tulokset tuottavat tilaajalle strategiseen johtamiseen tarvittavan tiedon toiminnasta ja tehdystä laatutyöstä. • Valvonta kohdentuu sopimusvalvontaan ja puitesopimuksen palvelukuvauksen laatutekijöiden toteutumisen seurantaan sekä toiminnan lainmukaisuuden valvontaan. • Osana valvontatyötä tarkastetaan hoivakodin tilanne suhteessa Helsingin kaupungin ikääntyneiden palveluille asetettuihin RAI-tavoitteisiin sekä suhteessa muihin hoivakoteihin ja valtakunnalliseen keskiarvoon. Yksikköjen RAI-vertailukehittämisen tuloksia seurataan, analysoidaan sekä käydään ohjatusti läpi myös yksikkökäynneillä. • Asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmissa tulee näkyä RAI-instrumentti tavoitteiden asettelussa sekä arvioinneissa. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 15
  • 16. • RAI-järjestelmä antaa yhteisen mittarin tilaajalle ja tuottajalle Laadun arviointi yhteisillä käsitteillä • RAI-järjestelmä vertailukehittäminen eri palvelujen järjestämisen malleissa • RAI-järjestelmä on muodostunut palvelujen hankinnassa sekä koko sopimuskauden aikaisessa strategisessa johtamisessa ja sopimusohjauksessa arviointityökaluksi antaa tarvittavaa tietoa toteutuneesta työn laadusta toimii ohjausinstrumenttina palvelun laadun kehittämisessä. 27.10.2021 Kristiina Matikainen, Johtamisen RAI-webinaari 16
  • 17. 17